Kevättä rinnassa



Kiinalaisessa ajattelussa eri vuodenajat edustavat erilaisia luonnon voimia. Kevään sanotaan edustavan taolaisen tieteen puuelementtiä. Puuelementin ominaisuus on vapaus, kasvu ja laajeneminen, ja nämä ominaisuudet ilmenevät esimerkiksi nuoressa taimessa. Ihmiselämässä lapsuus ja nuoruus edustaa puuelementtiä. Ihmiskehossa puuelementtiä edustaa maksa. Keväällä voimistuva puuelementti saattaakin ärsyttää maksaa.

Länsimaisessa lääketieteessä yksi maksan tärkeimmistä tehtävistä on veren puhdistaminen. Myös kiinalainen lääketiede ymmärtää maksan ja veren yhteyden, mutta veren puhdistamisen sijaan maksan nähdään varastoivan verta. Säilyttämällään verellä maksa ravitsee koko elimistöä ja erityisesti silmiä sekä hallinnoimiansa kudoksia, jänteitä ja kalvoja. Jänneoireita puolestaan ovat muun muassa jäykkyys, vapina, puutuminen, velttous, krampit ja kouristukset. Erilaiset silmiin, jänteisiin ja kalvoihin liittyvät oireet ovat kiinalaisittain maksan oireita, ja niitä voidaan hoitaa vahvistamalla ja tasapainottamalla maksaa sekä parantamalla kehon energiantuotantoa, lähinnä ruoansulatusta, jota edustaa perna kiinalaisessa viiteen elimeen perustuvassa ajattelussa.

On erittäin mielenkiintoista, että kiinalaisen lääketieteen näkökulmasta maksalla on yhteys mielentilaan. Sanotaan nimittäin, että elämänvoiman eli qin juoksuttaminen kehossa on toinen maksan tehtävistä. Qin hyvä virtaus ilmenee muun muassa tasapainoisena mielentilana. Tasapainoinen mielentila tarkoittaa hyväntuulisuutta ja kykyä ilmaista tunteitaan tilanteeseen sopivalla tavalla. Maksan kuumeneminen sitä vastoin ilmenee ärtyisyytenä, ahdistuneisuutena, kiukkuisuutena ja muina mielentilaan liittyvinä oireina.

Koska maksa edustaa puuelementtiä, jonka ominaisuutena on vapaus, maksan toiminnan tavoitteena on qin vapaa virtaus kehossa. Stressi voi aiheuttaa maksan patoutumisen ja kuumenemisen. Tällöin qi ei virtaakaan vapaasti, vaan se nousee ylös. Näissä tilanteissa maksan oireet saattavat ilmetä mielessä, kuten yllä on kuvattu. Ylös noussut qi aiheuttaa myös päänsärkyä, migreeniä, huimausta ja korvien soimista, jotka ovat oireita maksan kuumenemisesta.

Kevään saapuessa voi ilmetä erilaisia maksan oireita, jotka johtuvat puuelementin lisääntymisestä ja epätasapainosta. Kiinalaisessa lääketieteessä suositellaan ottamaan huomioon vuodenaikojen vaihtelut ravinnossa, pukeutumisessa ja elämäntavassa. Keväällä on hyvä syödä kevyemmin kuin talvella ja syksyllä, ja vuodenajan mukaisesti on hyvä suosia ruokavaliossa ituja ja salaatteja.

Kiinalaisen lääketieteen perusteoksessa Neijingissä mainitaan erityisesti, että jänteiden venytteleminen on hyväksi keväällä. Tämä voidaan ymmärtää puuelementin ominaisuuksista, jotka ovat laajeneva ja kasvava. Venytteleminen on osa itsehoitoa, jossa tuodaan lisää tilaa jänteisiin ja kalvoihin, jotka kiristyvät stressin ja jännityksen vaikutuksesta. Venyttelemällä voidaan vaikuttaa suotuisasti myös maksan toimintaan, koska maksa hallinnoi kehon jänteitä ja kalvoja. Tästä syystä olo tuntuu monesti rentoutuneelta joogaharjoituksen, hieronnan tai muun venyttelyn jälkeen.

Kun joku on menettänyt malttinsa tai on poissa tolaltaan, häntä kehotetaan usein hengittämään syvään ja laskemaan kymmeneen. Tämä auttaa rauhoittumisessa. Taolaisen tieteen ajattelussa keuhkoilla ja maksalla onkin erityinen suhde. Maksan toimintaa voidaan säädellä aktivoimalla keuhkoja. Tästä syystä hengitysharjoitukset ja syvään hengittäminen ovat hyviä keinoja maksan tasapainottamiseksi.

Keväällä monet kärsivät siitepölystä. Akupunktio on auttanut monia
siitepölyallergian hoidossa. Tässä vaivassa hoito toimii parhaiten, jos
se aloitetaan enne oireiden ilmaantumista.

Omilla elämäntavoilla on suuri merkitys hyvän terveydentilan säilyttämisessä, ja kuten yllä on kuvailtu, maksan toiminnan tasapainottaminen ruokavalion, venyttelyn, joogan ja hengitysharjoitusten avulla on hyödyllistä. Itsehoito ei kuitenkaan korvaa lääketieteellistä hoitoa, jos sille on tarvetta.

Kokemukseni mukaan akupunktiolla voidaan tehokkaasti hoitaa maksan oireita, kuten alakuloisuutta, ahdistuneisuutta, migreeniä, huimausta ja korvien soimista. Ota kevät ilolla vastaan, nauti auringosta ja maan tuoksusta, syö hyvin, venyttele, ja jos siltä tuntuu, varaa itsellesi aika akupunktiohoitoon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vilustumisen hoito: Kiinalainen lääketiede ja parhaat kotikonstit

Selkä ja terveys

Ensikosketus akupunktioon: Miltä hoito tuntuu ja millaisia vaikutuksia sillä on?