Akupunktion hyödyt — Kannattaisiko sinunkin kokeilla?



Vuonna 2010 UNESCO hyväksyi perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaisen akupunktion ja moksibustion maailman kulttuuriperinnön listalle. Kyseessä onkin hoitomuoto, joka on ollut olemassa jo aikojen alusta lähtien.

Akupunktion alkuperäinen ohjekirja, Neijing, Keltaisen keisarin sisäinen oppi, sijoittuu länsimaisen ajanlaskun alkuun, noin kahden tuhannen vuoden taakse. Neijingissä kielletään kivestä tehtyjen neulojen käyttäminen. Tämän ajatuksen pohjalta akupunktion tiede tunnettiin jo aikana ennen kuin metallista opittiin valmistamaan esineitä kuten neuloja. Koulussa sitä taidettiin nimittää kivikaudeksi. Tuohon aikaan käytettävät kiviset neulat olivat varmastikin kömpelöitä, eivätkä lainkaan niin ohuita ja kestäviä kuin nykyiset, teräksestä valmistetut. Jos akupunktion avulla on voitu auttaa ihmisiä jo tuhansia vuosia sitten, minkälaista apua se voi tarjota nykyajan ihmiselle?

Itse olen uusi tulokas akupunktion maailmaan. Aloitin hoitojen tekemisen alkuvuodesta 2018 lähipiiristäni. Ensimmäinen huomattava hoitotulos oli, kun tein äidilleni akupunktiohoitoa ja häntä useita vuosia vaivannut huimaus parani. Akupunktio on auttanut myös useissa päänsärky- ja migreenitapauksissa sekä tenniskyynärpään hoidossa. Ehkä hankalammasta päästä on ollut hoitaa kroonista väsymysoireyhtymää (CFS), joka on länsimaiselle lääketieteelle arvoituksellinen vaiva, mutta johon on myös saatu huomattavaa helpotusta akupunktion avulla.

Yleisesti akupunktiolla voidaan hoitaa tai lievittää lihasten kireyttä ja kipuja, pitkäaikaisia selkävaivoja ja -kipuja, päänsärkyä ja migreeniä, niskavaivoja, nivelrikkoa, polvivaivoja, allergioita, ruoansulatushäiriöitä sekä mielen vaivoja kuten masennusta.

Opettajani Tero Inkeri sanoo usein: ”Mitään ei mennä lupaamaan, mutta parhaamme voidaan yrittää.”

Tieteellisissä tutkimuksissa on todistettu akupunktion hyödyt monenlaisiin vaivoihin:

Auttaa vähentämään päänsärkyä ja migreeniä
Münchenin yliopistossa tehtiin vuonna 2009 tutkimus, jossa selvitettiin akupunktiohoidon vaikutusta jännityspäänsärkyyn. Tutkimuksessa tehtiin 11 koetta yhteensä 2137 koehenkilölle. Kokeissa osalle ryhmästä tehtiin asianmukaista akupunktiohoitoa, osalle valeakupunktiota (jossa neulat asetettiin mielivaltaisesti), ja verrokkiryhmälle ei laitettu neuloja ollenkaan. Kokeessa havaittiin akupunktiohoitoa saaneiden tilan helpottuneen suhteessa niihin, jotka eivät saaneet mitään hoitoa. Todellisen akupunktion edut verrattuna plaseboakupunktioon tulivat kokeessa esille niin ikään.
Tutkijoiden loppupäätelmä oli: ”Akupunktio voi olla arvokas lääkkeetön hoitomuoto usein toistuvasta tai kroonisesta jännityspäänsärystä kärsiville.”

Hoitaa kroonista kipua selässä, niskassa, polvissa, sekä reumasärkyä
Vuonna 2007 Berliinin yliopistossa tehtiin tutkimus, jossa havaittiin, että kahdeksan viikon aikana tehty akupunktio tai muu neulahoito merkittävästi vähensi kroonista alaselkäkipua verrattuna ryhmään, joka ei saanut minkäänlaista hoitoa.
Vuonna 2012 Memorial Sloan-Kettering Department of Epidemiology and Biostatistics tutki 17000 koehenkilöä selvittääkseen akupunktion vaikutuksia selkä- ja niskakipuun, reumakipuihin, krooniseen päänsärkyyn ja olkapääkipuihin. Tutkimuksen koehenkilöt jakautuivat kolmeen ryhmään: akupunktiopotilaat, pseudo-akupunktiopotilaat ja ne, joita ei hoidettu.
Tutkimuksen yhteenvedossa sanotaan, että akupunktio on tehokas kroonisen kivun hoidossa, ja siksi myös pätevä vaihtoehto lääkäreiden suositeltavaksi. Havaittiin myös merkittäviä eroja akupunktion ja valeakupunktion tuloksissa, jotka osoittavat, että akupunktion vaikutus ei ole pelkkää plasebovaikutusta.

Auttaa unettomuuden hoidossa
Unettomuus on kiusallinen vaiva, mutta sitä voidaan
helpottaa ja hoitaa akupunktion avulla.
Beijingin yliopiston kiinalaisen lääketieteen laitos teki vuonna 2009 laajan meta-analyysin, josta kävi ilmi akupunktion myönteinen vaikutus unettomuuden hoidossa. Tutkimuksissa verrattiin ryhmiä, joissa osassa käytettiin unettomuutta hoitavia lääkkeitä ja yrttejä yhdessä akupunktion kanssa ja osassa erikseen. Tulokset osoittavat, että ne ryhmät, joissa akupunktio oli mukana, saivat paremman tuloksen hoidosta verrattuna niihin, joissa ei käytetty akupunktiota.

Akupunktion puolesta puhuu myös se, että akupunktiohoidolla ei ollut sivuvaikutuksia, toisin kuin useimmilla unilääkkeillä.


Auttaa syövästä ja kemoterapiasta toipumisessa
USA:n kansallisen syöpäinstituutin mukaan useat tutkimukset osoittavat, että akupunktio auttaa vastustuskyvyn parantamisessa ja nopeuttaa syöpähoitojen jälkeistä toipumista. Yhdessä kokeessa kävi ilmi, että akupunktion myötä sädehoito- tai kemoterapiapotilaan immuniteetti sekä verihiutaleiden määrä kasvoivat. Akupunktio auttoi myös ylläpitämään terveiden solujen määrää voimakkaissa syöpähoidoissa verrattuna niihin, jotka eivät saaneet akupunktiohoitoa.

Tutkimuksissa kävi myös ilmi, että akupunktio auttoi vähentämään rankkojen syöpähoitojen sivuvaikutuksia kuten pahoinvointia, ja sen myötä potilaat kokivat elämänlaatunsa parantuneen sekä kipujen vähentyneen.

On huomionarvoista, että akupunktiolla ei hoideta syöpää itseään, vaan sitä voidaan käyttää taustahoitona yleiskunnon ja voinnin vahvistamiseksi.
Akupunktiohoito voi antaa arvokasta tukea terveydelle myös
vakavan sairauden kohdatessa.

Akupunktio voi auttaa tasoittamaan vanhuuden vaivoja, kuten Parkinsonin taudin oireita
Tutkimukset osoittavat, että akupunktiohoito aktivoi tiettyjä aivojen alueita, kuten hypotalamusta ja aivokuorukkaa, joihin muun muassa Parkinsonin tauti vaikuttaa.
Marylandin yliopiston lääketieteen laitos teki tutkimuksen 20 Parkinson-potilaalla, joista kullekin tehtiin 16 akupunktio-hoitokertaa. Heistä 85 % kokivat vointinsa parantuneen, esimerkiksi vapinan, hitauden, kivun, masennuksen ja ahdistuksen sekä kävelemisen, kirjoittamisen ja muun hienomotoriikan suhteen. Mitään sivuvaikutuksia ei havaittu.

Raskauden aikana ja synnytyksessä sekä synnytyksen jälkeen
Monet lääkärit suosittelevat akupunktiota hoitokeinona raskauden aikana stressin vähentämiseksi, sekä hormonitoiminnan tasapainottamiseksi, ja helpottamaan itse synnytystä. Meidänkin akupunktiokoulutuksessamme on mukana useampi kätilö, jotka säännöllisesti käyttävät akupunktion neulatekniikoita kaikissa synnytyksen eri vaiheissa. Mikäli asia on sinulle ajankohtainen, voit pyytää synnytyssairaalassa asiantuntevaa apua tässä suhteessa.



Monissa terveydentiloissa on hyvä kääntyä länsimaisen koululääketieteen lääkärin puoleen ja tehdä ensin terveyskartoitus vakavampien sairauksien poissulkemiseksi. Akupunktiohoito on monipuolinen työkalu, joka tarjoaa terveyttä vahvistavan ja tasapainottavan lääkkeettömän vaihtoehdon hyvin laajaan oireiden kirjoon, ja sen vaikutusta on tutkittu myös tieteellisillä kokeilla. Akupunktion hoitotulokset ovat monesti pitkäaikaisia, ja useimmiten hoidolla ei ole sivuvaikutuksia. Monissa tilanteissa se on vähintäänkin kokeilemisen arvoinen vaihtoehto.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vilustumisen hoito: Kiinalainen lääketiede ja parhaat kotikonstit

Luonnonantimet, ravinto ja terveys eri vuodenaikoina

Selkä ja terveys